Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

1.10.2012

Kirjastojen syys- ja talvikauden aikataulu voimaan 1.9.

Syyskuu tuo muutoksia Moision ja Jyrkkälän kirjastojen aukioloaikoihin sekä joihinkin kirjastoautojen reitteihin.

Moision kirjasto on jatkossakin auki yhtenä päivänä viikossa mutta päivä vaihtuu. Keskiviikon sijasta kirjasto on 1.9. alkaen auki tiistaisin klo 10–16. Kirjasto avautuu tuntia nykyistä aiemmin palvellakseen paremmin muun muassa koulujen ja päiväkotien tarpeita.

Jyrkkälän kirjaston perjantain aukiolopäivä vaihtuu keskiviikoksi. Kirjasto on auki maanantaina ja torstaina klo 13–19 ja keskiviikkona klo 10–16. Lisäksi kirjastossa on käytössä itsepalvelulainaus aina kirjaston yhteydessä toimivan nuorisotalon aukioloaikoina.

Kirjastoautolle uusi pysäkki Haarlaan

Kirjastoautojen talviaikataulu tuo muutoksia joihinkin reitteihin. Tortinmäen, Yli-Maarian ja Moision pysäkeillä käydään maanantai- ja perjantai-iltaisin. Lauantaisin kirjastoauto vierailee Kaskenniityn, Sagan ja Lehmusvalkaman palvelutaloilla sekä Luolavuoren Vuorelantiellä ja Kupittaalla Sirkkalankadulla.

Kirjastoauton uusi pysäkki palvelee lukuintoisia Haarlassa K-Market Delin läheisyydessä. Pysähdyspäivä  on perjantai.

Uudet aukioloajat:

Jyrkkälän kirjasto
Nuorisotalonkuja 2
20210 TURKU
ma, to 13–19  |  ke 10–16
Moision kirjasto
Moision koulutie 2
20400 TURKU
ti 10–16

Kirjastojen aukioloajat 1.9.2012 alkaen (pdf)

Kirjastoautojen aikataulu 1.9.2012 alkaen (pdf)


suomenkielinen versio | svensk version

Sivua viimeksi päivitetty 1.10.2012 15:57 ja sivu on julkaistu 31.8.2012 11:42

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | puh. (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi