Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

16.4.2012

Kaiken keskellä yksin

KKY

Heini Haapaniemi ja Nunu Ahtiainen. Kuva: Jouni Kuru.

Kaiken keskellä yksin on tarina ihmisistä, jotka eivät uskalla katsoa toisiaan silmiin tai sanoa ajatuksiaan ääneen.  Esitys kertoo heistä, jotka kokevat olevansa kaiken keskellä yksin.

Näytelmän neljä naista edustavat neljää eri sukupolvea. Kahdeksanvuotias Elma pakenee yksinäisyyttä kehittämäänsä teatterimaailmaan. Isosisko Sylvia haaveilee Pariisista ja kärsii, sillä oikean runoilijan on oltava onneton. Tyttöjen äiti haikailee nuoruutensa juhlahumuun, isoäiti odottaa muuta perhettä tuomaan sisältöä elämäänsä.

Millä keinoin ja minkä kustannuksella he yrittävät saavuttaa kaipaamansa elämän ja onnen?

Kaiken keskellä yksin on teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuvan Vilma Salmen taiteellinen opinnäytetyö. Näytelmän käsikirjoittaja Ulla Heikkilä opiskelee Aalto-yliopistossa elokuva- ja televisiokäsikirjoitusta.

Ensi-ilta torstaina 19.4 klo 19.

Muut esitykset:

pe 20. / ma 23. / ti 24. / ke 25 / to 26.4. / pe 27.4. Kaikki esitykset klo 19.

Videostudio, Linnankatu 54 (sisäänkäynti Linnapubia vastapäätä).

Liput: 5 / 2 €. Esitys ei sovellu alle 12-vuotiaille.

lippuvaraukset@turkuamk.fi

Ohjaus: Vilma Salmi
Apulaisohjaaja ja nukketeatteriekspertti: Emma Golnick
Käsikirjoitus: Ulla Heikkilä
Valot: Jouni Kuru, Esa Pukero
Äänet: Jouni Kuru, Jankke Laaksonen
Lavastus: Jouni Kuru
Rooleissa: Maija Tverin, Heini Haapaniemi, Visa Sarparanta, Hanna Erlin, Nunu Ahtiainen


Sivua viimeksi päivitetty 16.4.2012 10:59 ja sivu on julkaistu 13.4.2012 14:03

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio